tiistai 17. joulukuuta 2013

Vaihtelevaa säätä

Ei ole kovin jouluinen sää täällä ollut, tai jos on ollut niin on kestänyt yhden päivän. Sunnuntaina täällä tuli vähän lunta, ja päästiin kuvaamaan koiria.




maanantai 16. joulukuuta 2013

Takkatulen ääressä

Mörkö rakastaa takan ääressä lekottelua, varsinkin näin kylmään vuoden aikaan.

maanantai 9. joulukuuta 2013

It's beginning to look a lot like Christmas

Iiiik en ehtinyt/jaksanut/muistanut kirjoitella joulukalenteria parina päivänä! Mutta täältä pesee pari talvikuvaa, vihdoinkin täälläkin on lunta ihan kunnolla. Otin kuvat pari päivää sitten, ja sen jälkeen on tullut lisää lunta ja pakkasta. Lumi on jees, mutta pakkasta saisi olla vähemmän ettei jäädy lenkillä.

torstai 5. joulukuuta 2013

Joulukuvia

Päätettiin taas laittaa koirat joulukorttiin, ja kuvailtiin koiria sekä sisällä että ulkona. Vaikean valinnan jälkeen talvikuva pääsi joulukorttiin.




keskiviikko 4. joulukuuta 2013

Pipareita

Joulun ensimmäiset piparit leivottu! Eikä mistään kaupan taikinasta, vaan ihan oman äidin tekemästä. Muutamat piparit jaksettiin koristella, muttei läheskään kaikkia. Ja piparitaikina oli ihan parasta! Ja hyvin sokerista.


tiistai 3. joulukuuta 2013

Tonttu Toljanteri

Vielä vähän joulukalenteriasiaa! Muistan hyvin, kuinka lapsena katseltiin aina Tonttu Toljanterin joulukalenteria. Siitä lähtien on Toljanteria aina katseltu. Joinakin vuosina Toljanteria ei näytetty, mutta seuraavana vuonna  Toljanteria katseli sitäkin innokkaammin. 
Tonttu Toljanteri on sympaattinen ja hauska kaveri. Joulukalenterin avulla pääsee mukavasti joulutunnelmaan.
Tänä vuonna on ihan uusi "kausi" Toljanteria. Joulupukkina on uusi näyttelijä, ja olen siitä vähän pettynyt. Nykyinne joulupukki on kyllä ihan hyvä, mutta itse olen vaan tottunut siihen vanhaan, hohottelevaan joulupukkiin. Tänä vuonna Toljanteri on "tonttujen tonttu".



maanantai 2. joulukuuta 2013

Maailman ihanin joulumainos

Jaffalla on tänä vuonna ihana joulumainos! Ne hedelmät on niin suloisia, ja laulu on ihana. Mainoksesta tulee  heti jouluinen olo :) Jospa sitä joulupöytäänkin ostais yhden Jaffan... Katselkaapa tekin telkkaria, jos ette vielä ole mainosta nähneet.

Tuollaset söpöt hedelmät mainoksessa seikkailee. 


sunnuntai 1. joulukuuta 2013

Suklaakalenteri

Minulla on ollut aina joulukalenterina suklaakalenteri, ihan lapsesta saakka. Ja vieläkin joka vuosi ostan sen euron hintaisen joulukalenterin. Marraskuussa kauppoihin alkaa ilmestyä monenlaisia suklaakalentereita, halpoja ja kalliita. Jotkin kalenterit on kyllä ihan naurettavan kalliita :D Itselleni kelpaa se perinteinen halpa kalenteri, ja niissä oikeastaan on kivempi kuvituskin kuin jossain uusissa Monsterit oy tai prinsessa kalentereissa.

Lapsena meillä oli joinakin jouluina itsetehty joulukalenteri, josta saatiin aina jotkin karkit. Kalenteri oli siis itse ommeltu, jonkinlainen säkkikangas johon oli piirreltyy joulupukkia ym. Kalenterissa oli 24 pientä lahjasäkkiä, joihin piilotettiin dumleja tai muuta suklaata.