Agiliitoa

Mörön kanssa oltiin kesällä siis pentuagissa, ja tämä syksy oltiin agilityn alkeiskurssilla. Ja tämä alkeiskurssi jatkuu vielä kevään ajan. Agilitysta oli pieni joulutauko, mutta käytiin Mörön kanssa ylimääräisessä agilitykoulutuksessa joita meidän seurassa järjestetään. Koulutuksessa oli kolmosten agirata, joka oli hyyyvin pitkä. Tutustumiseen meni hetki, enkä lopulta muistanut puoliakaan radasta. Ei toisaalta haitannut, koska me Mörön kanssa mentiin vaan pieniä radan pätkiä, tason mukaan. Mörkö ei osaa oikeastaan ollenkaan kontakteja, ja keppejäkin mennään verkkojen kanssa. Jos kepit olisivat hallussa, voitaisiin mielestäni mennä jo melkein hyppärille kisaamaan. Mörkö on nopea radalla, eikä turhaan tuijottele mitä minä teen. Toisaalta se on hyvä, mutta toisaalta en meinaa pysyä radalla Mörön perässä. Loppiaisen jälkeen jatkuu taas normaali agiryhmä, mutta voisin käydä uudestaankin tuollaisessa ylimääräisessä koulutuksessa.

Menoa ja meininkiä

Näinä parina päivänä on ollut menoa ja meininkiä, ei ole itselle eikä koirille tullut tylsää. Ensinnäkin kaverini koira oli meillä pari päivää hoidossa, ja sen lisäksi 6-vuotias serkkupoikani tuli meille yökylään.


 Mörön kanssa alkoi agilityharjoitukset hallissa, jee! Halli ei ole jee, mutta harjoitukset on. Vähän  näytti Mörköä halli ja uudet tyypit jännittävän, mutta heti kun pääsi aksaamaan niin reipastui :) Ja viime talvena käytiin pentukurssi hallissa, eli ei ollut ihan vieras paikka Mörölle. Käytiin siis kesällä pentuagi, josta jatkettiin nyt alkeiskurssille. Suurin osa kurssilaisista oli ihan alottelijoita, ei siis ollut käynyt pentuagia tai muuta. Ja tuntui muutenkin, että olin jo vähän "konkari". Dooriksen kanssa olen agia harrastanut, ja Mörön kanssa heti pennusta aloittanut kursseilla käynnit. Ja olin ainoa joka toi häkin ja kasan muita vermeitä mukaan reeneihin. Ja huomasin että aika moni koira rähjäsi siellä kurssilla, mutta saattaa olla että sekin johtui uudesta tilanteesta. Mutta ohjaajat tuntuivat mukavilta, toinen olikin jo ennestään tuttu Dooriksen agiajoilta :) Olisi mukava saada kuvia Mörön agilitysta, mutta en koskaan saa aikaiseksi... Ehkä joskus. 

Tänään läheisellä ala-asteella, jota minäkin joskus kävin, järjesttettiin mätsäri. En itse osallistunut, mutta käytiin koirien kanssa ihmettelemässä. 

Dooriksesta on tullut kamalan hellyydenkipeä, tai oikeastaan haluaa yleensäkin enemmän läheisyyttä kuin ennen. Dooris survoutuu kainaloon,  ja kiipeää syliinkin. Joskus ennen Dooris oli enimmäkseen minun kainalossa jos oli, mutta nykyään tunkee kaikkien perheenjäsenten kainaloon. Ei minua muutos haittaa, mutta ihmetyttää. Onkohan se vähän vanhuudenhöperö :D

Pohdintaa koiristani yksilöinä, sekä rotujensa edustajina

Olen jo jonkin aikaa ajatellut tekeväni postauksen tästä aiheesta, ja nyt vihdoin teen sen. 

Vertailukohteina ovat Dooris, keskikokoinen villakoira, ex-ongelmakoira joka muutti elämääni 3½-vuotiaana. Nyt yhteiselomme on kestänyt jo viisi vuotta.
Kiinanharjakoiran naku versio Mörkö, joka muutti meille 8-viikkoisena. Ensimmäinen koirani, joka on pentuna tullut, kohta vuoden ikäinen. 

                   

Alunperin ajatus villakoiran hankkimiseen tuli sen allergiaystävällisestä turkista. Olin pitkään haaveillut koirasta, ja vihdoin vanhempani suostuivat ottamaan koiran. Pohdimme erilaisia allergiaystävällisiä rotuja, ja villakoira vaikutti parhaalta.

Löysimme Apulasta ilmoituksen Dooriksesta. Otimme yhteyttä senhetkiseen omistajaan, ja sovimme tapaamisen. Dooriksen perhe tuli käymään meillä Dooriksen kanssa, ja vaikutimme parhaalta ehdokkaalta. Moni muukin oli kiinnostunut Dooriksesta, mutta viikon kuluttua ensimmäisestä tapaamisesta lähdimme hakemaan Doorista meille kotiin.

Minä, ja koko perheemme oli innoissaan uudesta koirasta. Meille tullessaan Dooris oli melkoinen turjake, ja ensimmäisen trimmauksen jälkeen oli pieni yllätys, millainen pikku puudeli sieltä turkin alta löytyi. Dooriksella ilmeni käytösongelmia hihnakäytöksessä ja se oli todella arka jos meille tuli vieraita. Taisin olla 13-vuotias kun Dooris meille tuli, ja välillä meinasi tulla epätoivoinen olo. Lenkit olivat kamalia, ja Dooriksen arkuus suretti. Jotenkin kuitenkin ajan kuluessa olen onnistunut kasvattamaan Dooriksesta hyvän koirakansalaisen. Doorista ei oltu edellisessä kodissa koulutettu eikä sosiaalistettu. Dooris ei ollut päässyt kunnon lenkeille, eli se ei ollut tottunut liikenteeseen ja muihin lenkkeilijöihin. Meillä Dooris kuitenkin sai itsevarmuutta, kun se pääsi tapaamaan mukavia koiria ja ihmisiä. Suurin vaikutus Dooriksen muuttuneeseen käytökseen onkin mielestäni se, että Dooris on saanut itsevarmuutta. 

Suomen villakoirakerhon sivuilla sanotaan näin: 

           "Rakastettu perheenjäsen, ihanteellinen lenkkikaveri,tyylikäs näyttelykoira ja monipuolinen 
           harrastuskoira."        

"Villakoira on luonteeltaan iloinen ja vilkas. Se nauttii keskipisteenä olemisesta. Lisäksi villakoira on  miellyttämisenhaluinen ja oppimiskykyinen. Villakoira pitää toiminnasta ja se sopii monipuoliseen harrastustoimintaan." 

           "Villakoira on tunnettu oppimiskyvyistään ja myös sen muut luonteen ominaisuudet tekevät sen              kouluttamisen mukavaksi ja helpoksi, joten se on ihanteellinen TOKO-koira kokoon katsomatta."

Niin totta. 

Dooris on oppii todella nopeasti uusia temppuja, ja tykkää käyttää päätään. Dooriksen kanssa olemme harrastelleet tokoa, agilitya, koiratanssia ja rally-tokoa. Ei mitään niin kovin tavoitteellisesti, vaan omaksi iloksi. Tällä hetkellä harrastamme rally-tokoa avo-luokassa. Ainoa syy miksemme ole vielä voittajaluokassa, taitaa olla oma hermoiluni.

 Dooris on miellyttämisenhaluinen ja älykäs, sekä ahne, mikä tekee siitä hyvän harrastuskaverin. Dooriksen menneisyys voi välillä vaikuttaa harrastamiseen, tai ainakin aluksi vaikutti. Doorikselle oli alussa aivan uutta olla monen koiran ja ihmisen kanssa kentällä.

Nykyään Dooris on itsevarma eikä enää pelkää ihmisiä. Olen Dooriksen ykkösihminen, ja on muutamia muita ihmisiä joista Dooris erityisesti pitää. Kuitenkin Dooris on hieman pidättyväinen, sitä ei vaan vieraat kiinnosta. Paitsi jos vieraalla ihmisellä on herkkua. Tässä asiassa Dooris taitaakin hieman erota muista villakoirista, tai ainakin minusta tuntuu että monet villakoirat ovat sellaisia kaikkien kavereita, ja pitävät kaikista ihmisistä. Toisaalta, yksilöt ovat erilaisia. Dooris tulee toimeen koirien kanssa, mutta vain harvat vieraat koirat kiinnostavat sitä. On harvinaista, kun Dooris tapaa uuden koiran ja alkaa kutsumaan sitä leikkiin. Tuttujen koirien, joiden kanssa Dooris on paljon tekemisissä, Dooris tykkää leikkiä. Vieraisiin koiriin tutustuttaessa Dooris on lähinnä välinpitämätön. Dooriksella on kova metsästysvietti, jotai ei kaikilla villakoirilla ole. Kai se on niin, että joillain villakoirilla ei ole minkäänlaista viettiä, ja joillain todella kova. Dooris on omanlaisensa puudeli, nyt jo vanha rouva. Toisaalta Dooris vaikuttaa välillä nuorelta tytöltä, mutta toisaalta vanhuuden huomaa joissain tilanteissa. Toivottavasti Dooris on luonani vielä kauan.

Mörkö naperona kasvattajalla.

Ensimmäistä kertaa uudessa kodissa.

Lähes vuoden ikäisenä Mörkö näyttää jo harjakoiralta.

Kiinanharjakoiran hankkimiseen ensimmäinen ajatus tuli taas allergiaystävällisyydestä. Harjakoiralla on hauska ulkonakö, nimenomaan nakulla, ja luonnekin tuntui mukavalta. Pieni harjakoira sopisi hyvin puudelimme kaveriks. Vielä kun äitini uudella työkaverilla oli tulossa harjakoiran pentuja, päätin että harjakoira meille tulee. Juttelin kasvattajan kanssa, ja kohta pennut jo syntyivätkin. Pentueessa oli vain yksi naku pentu, tyttö, eli juuri täydellinen meille. Pari viikkoa ennen luovutusta kasvattaja kuitenkin huomasi, että pennun silmissä oli jokin vialla. Lopulta päädyimme siihen, että pentu jäisi kasvattajalle.
Jossain vaiheessa aloin taas jutella kasvattajan kanssa, ja hän ehdotti että seuraavasta pentueesta hän antaisi minulle nakun tytön sijoitukseen, jos sellainen syntyisi. Sain odottaa jännityksessä ja malttamattomana yli vuoden. Ensin odoteltiin koiran juoksussa, sitten tiineyttä, sitten sitä, millaisia pentuja sieltä tulee. Lopulta pentueeseen tuli kaksi naku tyttöä, musta ja ruskea. Kasvattaja päätti sijoittaa mustan, ja niin Mörkö tuli meille. Alun perin olimme ajatelleet nimeksi Orvokkia, mutta kun pentu ei näyttänyt Orvokilta, siitä tuli jotenkin Mörkö. Monet ihmiset ovat ehtineet ihmetellä nimeä. 
Olin innoissani pennusta, ja vähän jännittikin, osaanko sen nyt kasvattaa. Kaipa Möröstä on melko kelpo koirakansalainen tullut, vähän vaan on arka ja räkyttäjä. Möröstä huomasi jo pentuna että se oli vähän arka, mikä onkin aika tavallista harjakoirilla. Toisaalta Mörkö oli pentuna joissain tilanteissa todella reipas. Mörkö haukkuu kotona vieraille ja välillä lenkillä koirille. Välillä Mörkö menee todella hyvin ohi koirista, ja välillä taas raivohulluna. Yleensä ohitukset menevät hyvin, mutta jos lenkillä pysähdymme tapaamaan uutta koiraa, Mörkö on aivan kauhuissaan. Mutta vähän aikaa kun on uuden koiran kanssa oltu, se onkin ihan okei. Uusien ihmisten ja koirien kanssa mörkö lämpenee hyyyvin hitaasti. Alussa se on aivan kauhuissaan, mutta hetken kuluttua uusi tuttavuus onkin jo Mörön paras kaveri.
Mörkö eroaa Dooriksesta siinä, että se on sosiaalisempi koirien kanssa. Tai en tiedä sosiaalisempi, mutta ainakin leikkii enemmän uusienkin tuttavuuksien kanssa. myös ihmisten kohdalla Mörkö eroo Dooriksesta; kun ihminen on Mörön mielestä kiva, se kyllä näyttää rakkautensa ihmiselle.
Mörkö inhoaa kylmyyttä, ja tärisee usein sohvalla, jos ei sen mielestä ole tarpeeksi lämmin. Talvella Mörkö makoili aina takkatulen ääressä. Mörkö nukkuu vieressäni, ihan kiinni minussa ja peiton alla. Talvella Mörköä saikin pukea, ja oli oikeastaan hyvä että Mörkö tottui melko pian kylmyyteen ja vaatteisiin. Välillä lenkkeily tosin on rasittavaa, jos sataa tai on satanut. Mörkö inhoaa sadetta ja vettä, ja varsinkin lenkin alussa sitä saa vetää perässä. Siinä Dooris ja Mörkö eroavat. Doorista ei mikään säätila haittaa, se olisi aina lähdössä innoissaan lenkille. Mörkö on siitä mukava, ettei sillä ole metsästysviettiä. Mörkö tykkää kissoista ja marsuista, kaikista elukoista. 

Olimme Mörön kanssa talvella pentukurssilla, ja keväällä aloitimme pentuagilityn. Kun ryhmässä on "harrastuskoirarotuja", rotujen erot kyllä huomaa. Toiset koirat saattavat edetä noepammin asioista, muttei minulle ole mikään kiire Mörön kanssa. 

Suomen Kiinanharjakoirat ry:n sivuilla lukee:

"Kiinanharjakoira ei ole työkoira ja sitä pitää kannustaa "työn" ekoon eri tavoin kuin ns. työrotuja joille jo itse työ on palkinto. Oikea motivointi ja onnistunut palkkaus eivät siis saa olla itsestäänselvyyksiä harjakoiran kanssa työskennellessä. Toisinaan nirso ja ylemmyydentuntoinen harjakoira saattaa aiheuttaa harmaita hiuksia omistajalleen, etenkin jos treenikavereina on rotuja joille pelkkä vinkulelun vinkaisu on suuri kiitos. Harvassa on kuitenkin ne koirat, joita ei omistajan kanssa puuhailu ja namien mussuttaminen kiinnostaisi! Edes kiinanharjakoira ei kieltäydy kehuista!"

Kuvaa aika hyvin meidän harrastamista. Mörkö ei ole ehkä niin fiksu ja nopea oppimaan kuin villakoira, mutta kyllä sekin oppii. Välillä Mörköä ei huvita tehdä jotain estettä, tai se haluaa jättää pari estettä väliin että pääsisi nopeammin namikipolle. Mutta Mörkö kyllä osaisi mennä ne kaikki esteet, vaikkei huvittaisikaan. Mörkö hakee jo hyvin esteitä ja irtoaa niille, välillä ei vaan huvita. Joskus radanpätkää tehdään monta kertaa, ja toistoja tulee varsinkin jos Mörkö ei heti tee oikein. Jossain vaiheessa Mörköä saattaa alkaa kyllästyttää sellainen hinkkaaminen, ja se tekee koko radanpätkän oikein, ihan ilman mitään ohjauksia tai käskyjä.

Joskus olin vähän huolissani, miten Dooris suhtautuisi uuteen tulokkaaseen, ja miten koirien yhteielo sujuisi. Turhaan olin huolissani! Aluksi Doorista vähän epäilytti uusi pentu, mutta nopeasti Dooris hyväksyi Mörön. Nykyään ne nukkuvat ja leikkivät yhdessä. Oli ihana hetki, kun ensimmäistä kertaa näki koirien leikkivän yhdessä, tai nukkuvan kylki kyljessä. Mörkö ottaa Dooriksesta mallia, sekä hyvässä mutta myös pahassa. Enää en osaisi tai haluaisi elää vain yhden koiran kanssa. Nyt, kun olen elänyt kahden koiran kanssa, olen tajunnut, että koira todellakin tarvitsee lajitoveria. 

Onnistunut agilityreeni ja rotupohdintaa

Pitkähkön tauon jälkeen kävimme tänään taas Mörön kanssa agilityssa, ja meni hyvin :) Aluksi Mörköä vähän jänskätti, mutta Mörkö reipastui kun muisti että ollaan agia tekemässä ja tehtiin melko helppoja juttuja. Kaverillani on samaan aikaan viereisellä kentällä agireenit koiransa kanssa, ja Mörölle saatiin oikein tuplakivaa reeniä kun kaveri kävi putken päässä palkkailemassa. En nyt tarkempaa selkoa reeneistä tee, muuta kuin että tyytyväinen olen :) Ei olla ehkä ihan yhtä pitkällä kuin muut, mutta ei se mua haittaa. Rotukin vaikuttaa oppimiseen ja reippauteen ym. Ja kyllä tuo pieni koira väsähtääkin agireeneistä, nukkunut taas koko illan tyytyväisenä sohvalla (: 

Sitten toiseen, ei niin ajankohtaiseen aiheeseen, kuin seuraavan koiran rotu. Koko ajan se on mietinnässä, välillä enemmän ja välillä vähemmän. Mörkö ei ole vielä vuottakaan, eli kolmannen koiran hankkiminen ei ole kovin ajankohtaista. Dooris on kohta jo yhdeksän vuotta vanha, enkä tiedä kannattaako Dooriksen eläessä hankkia enää pentua kiusaamaan vanhusta. Toisaalta Dooris saattaa elellä vielä pitkään virkeänä, ja pennun voisi ottaa parin vuoden kuluttua. Pennun ottamiseen vaikuttaa myös elämäntilanne, opiskelenko vai olenko töissä, onko rahaa ja aikaa uudelle koiralle jne. 
Mutta tosiaan sitä rotupohdintaa! En usko että itsellä tulee olemaan ainakaan samaan aikaan kahta tai useampaa samanrotuista koiraa. Eihän sitä tiedä jos vaikka ihastuisin ja hullaantuisin johokin koiraan niin syvästi, että hankkisin useamman. Ehkä kokeilen useampaakin eri rotua, ja joskus sitten valaistun että tuohan se on ihan minun rotu!

Se on melko varma juttu, että seuraava koira on iso. Ainakin isompi kuin nykyiset, eli keskarivilla ja kiinanharjakoira. Pikkukoirat on jees, mutta seuraavaksa haluaisin "oikean koiran kokoisen" koiran. Sellaisen perusrekun, ei mitään kiharoita tai karvattomuuksia vaan kunnon turkki, oikea koiran turkki, ei sillä pituudella niin väliä. Pitkäkin turkki käy jos vaan on muuten oikea rotu, mutta ei välttämättä mitään kovin suurta työtä vaativaa.
Haluaisin helpon, helpohkon, no ihan normikoiran! Sellaisen jota voisi pitää ihan vaan lenkkikaverina, mutta jonka kanssa voisi myös harrastaa. Koira saisi olla miellyttämisenhaluinen, ei tarvitse kuitenkaan koko ajan roikkua perässä. Koiran ei tarvitse olla kaikkien paras kaveri, saa tutustua keihin haluaa. Ei ihmisystävällisyys toki haittaa, mutta ei tosiaan tarvitse olla mikään yltiöystävällinen. Ei mielellään kovaa riistaviettiä. Koira saa haukkua, mutta olen saanut jo tarpeekseni turhasta räkyttämisestä pikkukoirieni kanssa, eli rodun ominaisuuksiin ei pitäisi kuulua herkkähaukkuisuus. Koiran tulisi olla terverakenteinen. Koira tulee asumaan luultavasti kerrostalossa, ja pikkukoiran/koirien kanssa.
Kaikki koirat ovat yksilöitä rodusta riippumatta, eli eihän sitä " täydellistä koiraa" välttämättä saa vain sillä oikealla rotuvalinnalla :D
Itsellä on käynyt ja pysynytkin mielessä seuraavia rotuja: pitkäkarvainen collie, eurasier, vanhaenglanninlammaskoira, suomenlapinkoira, kultainennoutaja, novascotiannoutaja, leonberginkoira, irlanninsusikoira. Kaksi viimeistä taitaa olla ajankohtaisia vasta joskus myöhemmin tulevaisuudessa, mutta nekin haaveissa :D

Kertokaas omia mielipiteitänne ja rotuehdotuksianne!

Rallya ja juoksuja

Olemme harrastaneet Dooriksen kanssa rally-tokoa, kisaamme tällä hetkellä avossa. Syksyllä harjoiteltiin ryhmässä, sitten pidettiin pieni tauko, ja nyt jatkamme taas ryhmässä. Sunnuntaina alkoi siis koko kesän kestävä ryhmä, avo-voi tasoisille koirille. Rally-toko on se Dooriksen laji, ja Dooris on tosi taitava ja tykkää rallaamisesta. Mutta itellä on ongelmana jännitys; heti kun noustiin avoon ja hihna lähti, aloin jännittämään ja Doorishan on sen huomannu, joten kisasuoristukset ovat menneet vähän vähemmän täydellisesti :D Mutta tosiaan kesä reenataan ryhmässä ja ehkä käydään kisoissa. Nyt kun Mörkö on meillä, Dooriksella on oma yksityinen aika minun kanssa jäänyt vähän vähemmälle. Rally reenit on siis mukavaa aktivointia Doorikselle ihan senkin takia, että saa tehdä vaan minun kanssa :)

Möröllä alkoi 10.5. juoksut, jee! Mietittiin alkaako ne juoksut ollenkaan, kun siskollaan oli jo paljon aiemmin alkanut. Mutta kyllä ne sieltä tuli! Mörköähän on tarkoitus käyttää mahdollisesti jalostukseen, eli juoksut olis aika tärkee juttu :D Mörön korvakaan ei enää (ainakaan tällä hetkellä) ole niin pahasti lupassa, kun ajeltiin korvakarvat ja käytiin kasvattajalla teippailemassa.

Meillä ei ole koskaan kissaa ollut, ja Dooriksen kanssa kissaa ei olisi voinut ottaakaan. Mutta olen alkanut miettimään, että ehkä joskus Mörölle voisi ottaa kissan kaveriksi, jos kaksin ollaan ja on muutenkin hyvä tilanne. Mörön kasvattajalla on paljon kissoja, ja niistähän Mörkö tykkää. Meidän marsuistakin Mörkö tykkää, eli tulee toimeen elukoiden kanssa. Dooris taas haluaisi syödä marsut :D

Kysymys lukijoille, joilla on sekä kissoja ja koiria; eli miten on yhteiselo sujunut? :)