Helsingin Yliopisto järjesti tänään Koe Kampus - nimisen tapahtuman, eli avointen ovien päivän. Pääsin vierailemaan Viikin kampukselle,ja tutustumaan eläinlääketieteellisessä opiskeluun. Juttelin eläinlääkiksen ständillä parin opiskelijan kanssa, tai oikeastaan vain toinen oli äänessä. Sain hyviä vinkkejä pääsykokeisiin, tietoa eläinlääkiksessä opiskelusta, ja sain varmuuden pariin kysymykseen joita olen miettinyt. Tai jos en ihan varmuutta niin sain vähän selvyyttä asioihin. Ständiltä lähti mukaan opinto-opas ja pieni esite eläinlääkärin työstä. Kysymyksiin sain vastauksia, mutta sain myös uutta mietittävää.
Ensi keväänä haen eläinlääkikseen opiskelemaan, ensimmäisenä ja ainoana vaihtoehtona. Olen aina halunnut tulla eläinlääkäriksi, ja pysynyt tavoitteessani. Ja oli hyvä kuulla opiskelijoilta itseltään, ettei monikaan ole päässyt ensimmäisellä kerralla pääsykokeesta läpi. Ei siis kannata masentua jos en pääse ensimmäisellä yrityksellä sisään.
Pääsin myös pienelle esittelykierrokselle eläinsairaalaan, jossa opiskelijat saavat käytännön kokemusta. Sairaala oli aivan jättimäinen! Monia monia huoneita eri tarkoituksiin, ja paljon henkilökuntaa. Henkilökohtaisesti tykkään käyttää lemmikkejä pienemmillä eläinlääkäriasemoilla, tai ihan yksityisellä eläinlääkärillä. Mukavana lisänä pieneläinten osaston lisäksi oli hevossairaala. Olen aina ajatellut erikoistuvani sitten pieneläimiin, mutta esimerkiksi hevosetkin saattaisivat kiinnostaa. Mutta turha miettiä erikoistumista nyt, ensin pitää päästä pääsykokeeseen ja vielä läpi siitä!
Näytetään tekstit, joissa on tunniste reissut. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste reissut. Näytä kaikki tekstit
torstai 31. lokakuuta 2013
torstai 1. elokuuta 2013
Pirullinen Mörkö & Hölläilyä
Pirullinen Mörkö. Mörön pirullisuuden huomasin taas, kun käytiin pari päivää sitten uuden koirakaverin kanssa lenkillä. Mörkö oli joskus iiihan pentuna tavannut sen, mutta periaatteessa nyt uusi tuttavuus. Koirahan oli kummini vanhaenglanninlammaskoira Ronja. Ja Mörkö inhosi sitä. Aluksi Mörkö räkytti hulluna, ja yritti napsia Ronjaa. Lähdettiin lenkille ja siinä Mörkö rauhoittui, käveli ihan nätisti. Välillä Mörkö kuitenkin yritti syöksyä Ronjan kimppuun.
Kotona päästettiin koirat pihalle, ja vapaana ollessaan Mörkö kävi välillä napsimassa karvatuppoja Ronjasta. Ronja parka. Kerran Ronja vähän murahti Mörölle, muttei muuten pannut vastaan. Olisi saanut kyllä ärähtää kunnolla Mörölle, niin olisi ehkä oppinutkin jotain.
Vähän kyllä ihmetyttää Mörön käytös. Mörkö on muutaman ison koiran tavannut, ja aluksi räkyttänyt niille, mutta sitten kaveerannut. Voi olla, että Ronjan inhoaminen johtui Ronjalla juuri olleista juoksuista, tai sitten Mörön murkkuilusta, taikka sitten Ronjan hämärästä ulkonäöstä. Onhan se Ronja melkoinen karvaturpa.
Eilen kävin viemässä siskoni aamulla Hämeenlinnaan, ja jäin itsekin pariksi tunniksi sinne pyörimään. Kävin ostamassa gerbiileille ruokaa, ostin kirpparilta koirille uudet kipot, kävin Bodyshopissa ostamassa itselleni ja lahjaksi kaverilleni suihkugeeliä, kävin kirjastossa, kävin kahvilassa syömässä kanawrapin ja juomassa kahvia, sekä lukemassa kirjaa. Tykkään välillä tehdä juttuja ihan yksin.
Seuraavaksi kerron pienestä kirjaongelmasta. Tai ei se kai niinkään ongelma ole, eikä niin pienikään. Olen hamstrannut kirjastosta läjäpäin kirjoja, ja aina niitä tarttuu lisää mukaan. Edelliset on vielä lukematta, kun käyn uusia lainaamassa. Ja näiden "turhien" kirjojen lisäksi pitäisi myös lukea niihin ylppäreihin......

lauantai 6. heinäkuuta 2013
Pieniäkesäretkiäkoirankanssa PART 1
Mitenköhän aloittaisin tämän postauksen, en keksi fiksua lausetta :D no, kävin tänään Mörön kanssa Iittalassa. Jonkun aikaa sitten keksin, että voisin lähteä koiran kanssa junalla käymään jossain, parin pysäkin päässä. Aamulla oli vaikea valita kumpi koira pääsee mukaan, mutta tänään pääsi Mörkö. Ensi viikolla voisin käydä jossain sitten Dooriksen kanssa.

Ensimmäisenä kävelimme luultavasti Iittalan keskustaan, ja ajattelin että tässäkö se nyt oli? Pari tuntiako hengataan ässän pihassa tai juna-asemalla? Käveltiin Mörön kanssa eteenpäin ja sitten vasta löydettiin tuo mukava paikka, jossa oli pikkuputiikkeja ja näyttelyitä. Jätski oli hyvää, ja pihapiiri mukava, näyttelyitä ja putiikkeja oli vanhoissa taloissa rakennuksissa.
Kivoin paikka oli kuitenkin koiraystävällinen keramiikkapaja Anubis.
Liikeen edessä oli koirille vesikuppi ja koiraparkki, johon koiran olisi voinut jättää. En olisi halunnut jättää Mörköä ulos odottamaan, vaikka keramiikkapaja houkuttelikin minua. Sopivasti liikkeen omistaja tuli ulos luoksemme, ja sanoi että koiran voi ottaa sisällekin mukaan. Pajassa oli kaikenlaisia keramiikkaesineitä, hienoja ja hauskoja. Juttelin omistajan kanssa, ja ihmetteli kovasti sekä Mörön ulkonäköä että nimeä. Mörkö uskaltautui tekemään vähän tuttavuuttakin uuden ihmisen kanssa, vaikka selvästikin jännitti. Lopulta raaskin ostaa itselleni pienen magneetin, ihan vaan senkin takia kun oli niin mukava paikka ja mukava omistaja :)

Mukavan reissun jälkeen Mörkö oli tehokkaasti väsytetty, sai Dooriskin olla rauhassa kun kotona Mörkö juoksi heti sohvalle nukkumaan :)
Mutta tosiaan tänään Iittalassa Mörön kanssa.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)