Muhun on iskenyt joku syysflunssa. Huoooooh en jaksa tätä kurkkukipuanuhaakuumettajnejnejne! Sopivasti sairastuin viikonloppuna, mutta sairastan kotona varmaan vielä parin koulupäivän ajan. En ole jaksanut kunnolla koiriakaan lenkittää, ja sen kyllä huomaa. Olen koittanut koiria aktivoida kongeilla ym, mutta aika lailla niilläkin aika mennyt sohvalla makoiluksi. Montakohan tuntia olen katsonut telkkaa näiden muutaman päivän aikana? Ihan liikaa. Opiskelu on jäänyt, vaikka piti opiskella fysiikan uusintaan. Kemiaa jaksoin eilen vähän lukea. Ja tänään voisin tehdä äikän kurssin kieliartikkelin loppuun. Aiheena "eläinmaailman kielinerot". Tosi mielenkiintoinen aihe, katsotaan nyt saanko mitään kirjoitettua.
Tänään olin sen verran hyvässä hapessa, että jaksoin tehdä vähän pitemmän aamulenkil koirien kanssa. Aamulla 9 aikaan ei ollut pahemmin muita liikkeellä, ainakaan meidän lenkkimaastossa. Lämpömittari näytti nollaa, taisi olla vielä miinus edessä. Aamuaurinko oli kaunis! Mun kameralla ei vaan saanut kunnon kuvia...
Näytetään tekstit, joissa on tunniste opiskelu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste opiskelu. Näytä kaikki tekstit
maanantai 11. marraskuuta 2013
torstai 31. lokakuuta 2013
Vierailulla Viikissä
Helsingin Yliopisto järjesti tänään Koe Kampus - nimisen tapahtuman, eli avointen ovien päivän. Pääsin vierailemaan Viikin kampukselle,ja tutustumaan eläinlääketieteellisessä opiskeluun. Juttelin eläinlääkiksen ständillä parin opiskelijan kanssa, tai oikeastaan vain toinen oli äänessä. Sain hyviä vinkkejä pääsykokeisiin, tietoa eläinlääkiksessä opiskelusta, ja sain varmuuden pariin kysymykseen joita olen miettinyt. Tai jos en ihan varmuutta niin sain vähän selvyyttä asioihin. Ständiltä lähti mukaan opinto-opas ja pieni esite eläinlääkärin työstä. Kysymyksiin sain vastauksia, mutta sain myös uutta mietittävää.
Ensi keväänä haen eläinlääkikseen opiskelemaan, ensimmäisenä ja ainoana vaihtoehtona. Olen aina halunnut tulla eläinlääkäriksi, ja pysynyt tavoitteessani. Ja oli hyvä kuulla opiskelijoilta itseltään, ettei monikaan ole päässyt ensimmäisellä kerralla pääsykokeesta läpi. Ei siis kannata masentua jos en pääse ensimmäisellä yrityksellä sisään.
Pääsin myös pienelle esittelykierrokselle eläinsairaalaan, jossa opiskelijat saavat käytännön kokemusta. Sairaala oli aivan jättimäinen! Monia monia huoneita eri tarkoituksiin, ja paljon henkilökuntaa. Henkilökohtaisesti tykkään käyttää lemmikkejä pienemmillä eläinlääkäriasemoilla, tai ihan yksityisellä eläinlääkärillä. Mukavana lisänä pieneläinten osaston lisäksi oli hevossairaala. Olen aina ajatellut erikoistuvani sitten pieneläimiin, mutta esimerkiksi hevosetkin saattaisivat kiinnostaa. Mutta turha miettiä erikoistumista nyt, ensin pitää päästä pääsykokeeseen ja vielä läpi siitä!

tiistai 24. syyskuuta 2013
Pitkästä aikaa
Kirjoitteluun tuli jostain syystä tauko, kerron nyt jotain kuulumisiani.
Ekana tulee mieleen Saksalaisten vierailu täällä. Viettivät siis viikon täällä Janakkalassa isäntäperheissä, ja olivat pari päivää Helsingissä. Meillä asustelu Sonja, jonka luona itse olen ollut jo kahdesti. Mukava, väsyttävä, dramaattinenkin viikko. Sonja mm. ihastui Suomen luontoon ja raittiiseen ilmaan, ja ihmetteli juustohöylää.
Ainiin! Vietiin Jenskun kanssa saksalaisemme Särkänniemeen, ja osallistuttiin maailmanennätykseen Angry Birds-puvuissa! Jos vaan onnistuu, ajattelin että ensi kesänä voisi mennä Saksaan ja käydä vaikka parissa huvipuistossa... Vähän riippuu rahatilanteesta miten onnistuu.
Koulussa kohta ensimmäisestä jaksosta selvitty, pari koetta vielä tekemättä. Plus sitten kirjoitukset, Bilsan kirjoitukset ei mennyt erityisen hyvin, en jaksanut lukea. Saksan kuuntelut meni ihan kivasti, toivotaan että kirjallisetkin menee.
Luulin että olisi paljonkin kerrottavaa :D ömmm... Ei vaan tule mieleen. Syksy on saapunut, on meinaan aika kylmä! Ja silti pitää puolialasti pyöriä ulkona että varmasti vilustuu. Niiin ja tänään törmättiin lenkillä koirakavereihin joita ei oltu pitkään aikaan nähty. Mörkö varsinkin tykkäs kun pääsi juoksemaan kamujen kanssa :)
Toivottavasti seuraavassa postauksessa tulee enemmän asiaa.
Lopuksi vielä uusi hiustyyli. Tai on mulla aiemminkin lyhyt tukka ollut, mutta silti.
Ja lopuksi vielä kuvat tyttögerbiileistä. Meni piiiitkään että saatiin järkkärilläkään hyviä kuvia, ne on niin vikkeliä otuksia!
keskiviikko 10. heinäkuuta 2013
Uudet tuulet
Alun perin tämä blogi oli vain elukoille, mutta tästä eteenpäin aion pitää tätä myös "omana" bloginani. Itselläni oli oma blogi, mutta ei sillä ollut lukijoita, ja mitä turhia pitämään kahta blogia? Päivittelin ätä blogia useammin kuin omaani, joten se blogi jäi vähemmälle. Elämäni pyörii aika lailla koirien ympärillä, eikä viitsi tehdä kahteen blogiin samoja postauksia. Joiltain kahden blogin pyörittely onnistuu, mutta ei minulta :D
Innostuin tänään kokkailemaan. Pitäisi kokkailla vähän enemmänkin, että omassa kodissa sitten osaa :D Tein jauhelihapihvejä ja paistoin kaveriksi ranskalaisia. Jälkkäriksi tein jotain hämäriä mansikkahyytelöjuttuja, ihan hyvää oli! Katoin pöydän ja tiskasin. Vapaaehtoisti tiskaaminenkin on melko harvinaista, joten olen ylpeä itsestäni.
Isäni toi minulle tuollaisen vekottimen Skodaan. Siitä on kai jotain hyötyä onnettomuustilanteessa, täytyy tutustua tarkemmin!
Kirjoitan syksyllä biologian ja lyhyen saksan. Olen koko lukion ajan vain löysäillyt ja suunnilleen kahlannut koeviikkojen läpi, joten nyt ajattelin panostaa kirjoituksiin! Tein itselleni lukusuunnitelman, jota en tietenkään ole noudattanut. Olen kyllä aloittanut opiskelun, mutta melko hitaalla tahdilla. No, nyt pitääkin lomailla eikä opiskella!
Lainasin eilen kirjastosta Troija-elokuvan. Kertoi siis Troijasta, Akhilleuksesta ym. antiikkisesta. Tykkäsin elokuvasta, ja innostuin tutkimaan asiaa tarkemmin. Elokuva kertoi siis Homeroksen Iliaan tarinasta, jossa kreikkalaiset aikovat vallata Troijan Akhilleuksen avulla. Innostuin enemmänkin antiikin Kreikasta, ja kävin tänään kirjastossa lainaamassa muutaman kirjan aiheesta, mukaan lähti pari antiikin Roomaakin käsittelevää opusta. Mutta jotenkin se Kreikka on enemmän mun juttu. Aikoinaan ihastuin Aleksanteri Suurestakin tehtyyn elokuvaan, ja aloin ahmia tietoa Aleksanteri Suuresta(joka on siis ihan oikea historian hahmo). Antiikin aika kiinnostaa, sen takia sainkin historian ensimmäisestä kurssista hyvän arvosanan. Kurssi käsitteli siis mm. antiikin aikaa. Välillä haluaisin elää antiikin Kreikassa, kokea itse millaista elämä on silloin ollut, ja tietää mitä siihen aikaan eläneet ihmiset ovat miettineet ja tunteneet. Millaista on ollut olla kreikkalainen äiti, tai suuri sotasankari, tai sotasankarin rakastajatar?
Elokuvista vielä sen verran, että historian ja jännittävän tarinan lisäksi näyttelijöitä on ihan mukava katsella...
Leffoista puheenollen, innostuin tänään tilaamaan cdon.comista muutaman leffan. Tilasin Troijan, Hobitin, Mulanin, P.S. Rakastan sinua, ja... Ai niin, tilaukseen lähti myös Greyn anatomian 8 kausi! Miten siis ehtisin opiskella, kun täytyy tuijotella anatomiaa ja leffoja? Lomani alettua heinäkuussa, aloin myös katsomaan Supernaturalia. Kohta on ensimmäinen kausi katsottu, ja olisi vielä kuusi kautta jäljellä. Olen toivoton!
Sitten muihin aiheisiin. Kävin tänää kaupungilla, eli Hämeenlinnassa, ja tuntui etten mitään ostanut mutta silti meni hirrrrveeessti rahaa. Alkuperäine tarkotoitus oli mennä ostamaan häälahjaa, eli 50€ lahjakorttia ravintolaan. Seuraavaksi välttämätön eläinkaupassa käynti; mukaan tarttui ylihintaisia herkkuja gerbiileille. Sitten hämärää pyörintää vaatekaupoissa, mukaan tarttui parit alkkarit, shortsit, kaksi kesämekkoa, Kappahlin clubikortti, sekä hame ja paita ristiäisiin.
| Näihin shortseihin ihastun! H&M |
| Tämä paita (Kappahl) ja musta hame ristiäisiin. |
Innostuin tänään kokkailemaan. Pitäisi kokkailla vähän enemmänkin, että omassa kodissa sitten osaa :D Tein jauhelihapihvejä ja paistoin kaveriksi ranskalaisia. Jälkkäriksi tein jotain hämäriä mansikkahyytelöjuttuja, ihan hyvää oli! Katoin pöydän ja tiskasin. Vapaaehtoisti tiskaaminenkin on melko harvinaista, joten olen ylpeä itsestäni.
Isäni toi minulle tuollaisen vekottimen Skodaan. Siitä on kai jotain hyötyä onnettomuustilanteessa, täytyy tutustua tarkemmin!
maanantai 11. helmikuuta 2013
Aloin kaivelemaan laatikoitani, ja löytyi läjä kaikenlaisia eläimellisiä, etenkin koiramaisia esitteitä. Varmaan suurin osa messarista napattu mukaan :) Pistän tähän nyt kuvapostausta niistä, en ihan kaikkea kuvannut mutta.
Eniten olen varmaan näitä eläinlääkärijuttuja lukenut, uudestaan ja uudestaan. Näistä saa vähän motivaatiota opiskeluihin :) Valitettavasti se motivaatio lopahtaa kun pitäis kemian läksyt tehdä.
Vähän taas opiskeluihin ja ammattiin liittyvää. Haaveena on ollut myös perus eläintenhoitajaksi opiskelu, mutta toisaalta ei houkuta. Helpommalla pääsisi kuin eläinlääkiksessä, mutta ekakskin työllisyys on huono ja paskat palkat.
Sekalaista seurakuntaa.
COOOOL!
Seuraavalla kerralla voisi tulla tavarapostausta. Siinä onkin iso homma, noilla on ihan liikaa tavaraa :D
Eniten olen varmaan näitä eläinlääkärijuttuja lukenut, uudestaan ja uudestaan. Näistä saa vähän motivaatiota opiskeluihin :) Valitettavasti se motivaatio lopahtaa kun pitäis kemian läksyt tehdä.
Messarissa usein jämähdän eläinsuojeluständeille, ja mm.tuollasia tarttunut mukaan.
Vähän taas opiskeluihin ja ammattiin liittyvää. Haaveena on ollut myös perus eläintenhoitajaksi opiskelu, mutta toisaalta ei houkuta. Helpommalla pääsisi kuin eläinlääkiksessä, mutta ekakskin työllisyys on huono ja paskat palkat.
Sitten hyötykoirat. Ja laskin noihin myös kaverikoiratoiminnan, joka on mielestäni melkosen hyödyllistä :) Ja hyötykoirien kouluttajia arvostan, tekevät hyvää työtä! Ja "Hyötykoirat yhteistyössä"-vihkosen kuva on jotenkin lumoava.
Sekalaista seurakuntaa.
COOOOL!
Seuraavalla kerralla voisi tulla tavarapostausta. Siinä onkin iso homma, noilla on ihan liikaa tavaraa :D
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)