torstai 5. joulukuuta 2013

Joulukuvia

Päätettiin taas laittaa koirat joulukorttiin, ja kuvailtiin koiria sekä sisällä että ulkona. Vaikean valinnan jälkeen talvikuva pääsi joulukorttiin.




keskiviikko 4. joulukuuta 2013

Pipareita

Joulun ensimmäiset piparit leivottu! Eikä mistään kaupan taikinasta, vaan ihan oman äidin tekemästä. Muutamat piparit jaksettiin koristella, muttei läheskään kaikkia. Ja piparitaikina oli ihan parasta! Ja hyvin sokerista.


tiistai 3. joulukuuta 2013

Tonttu Toljanteri

Vielä vähän joulukalenteriasiaa! Muistan hyvin, kuinka lapsena katseltiin aina Tonttu Toljanterin joulukalenteria. Siitä lähtien on Toljanteria aina katseltu. Joinakin vuosina Toljanteria ei näytetty, mutta seuraavana vuonna  Toljanteria katseli sitäkin innokkaammin. 
Tonttu Toljanteri on sympaattinen ja hauska kaveri. Joulukalenterin avulla pääsee mukavasti joulutunnelmaan.
Tänä vuonna on ihan uusi "kausi" Toljanteria. Joulupukkina on uusi näyttelijä, ja olen siitä vähän pettynyt. Nykyinne joulupukki on kyllä ihan hyvä, mutta itse olen vaan tottunut siihen vanhaan, hohottelevaan joulupukkiin. Tänä vuonna Toljanteri on "tonttujen tonttu".



maanantai 2. joulukuuta 2013

Maailman ihanin joulumainos

Jaffalla on tänä vuonna ihana joulumainos! Ne hedelmät on niin suloisia, ja laulu on ihana. Mainoksesta tulee  heti jouluinen olo :) Jospa sitä joulupöytäänkin ostais yhden Jaffan... Katselkaapa tekin telkkaria, jos ette vielä ole mainosta nähneet.

Tuollaset söpöt hedelmät mainoksessa seikkailee. 


sunnuntai 1. joulukuuta 2013

Suklaakalenteri

Minulla on ollut aina joulukalenterina suklaakalenteri, ihan lapsesta saakka. Ja vieläkin joka vuosi ostan sen euron hintaisen joulukalenterin. Marraskuussa kauppoihin alkaa ilmestyä monenlaisia suklaakalentereita, halpoja ja kalliita. Jotkin kalenterit on kyllä ihan naurettavan kalliita :D Itselleni kelpaa se perinteinen halpa kalenteri, ja niissä oikeastaan on kivempi kuvituskin kuin jossain uusissa Monsterit oy tai prinsessa kalentereissa.

Lapsena meillä oli joinakin jouluina itsetehty joulukalenteri, josta saatiin aina jotkin karkit. Kalenteri oli siis itse ommeltu, jonkinlainen säkkikangas johon oli piirreltyy joulupukkia ym. Kalenterissa oli 24 pientä lahjasäkkiä, joihin piilotettiin dumleja tai muuta suklaata.

lauantai 30. marraskuuta 2013

Joulukalenteri

Olen jonkinsortin jouluhörhö, ja keksinkin että voisin pitää blogissani jonkinlaista joulukalenteria. Joka päivä "avataan yksi luukku", eli postauksissa tulee ideoita koirien aktivointiin, omiin joulufiilistelyihin ymym. Toivotaan että joulukalenterin luukkuja availlaan. Vaikka kalenterini ei suurta suosiota saisikaan, niin saan ainakin aktivoitua itseni tekemään jotain. Ja saan tietysti joulufiilistellä!

Hyvää joulun odotusta, ja pysykäähän mukana!