Olin pitkään haaveillut koirasta, ja lopulta vanhempani suostuivat koiran hankkimiseen. Olin 13, kun näin Apulassa ilmoituksen 3-vuotiaasta villakoirasta joka annetaan pois ajanpuutteen vuoksi. Soitin ilmoituksessa näkyvään numeroon. Kuulostin omistajan mielestä hyvältä kotiehdokkaalta, ja muutamaa päivää myöhemmin Dooriksen perhe tuli käymään luonamme, tietystä Dooris mukanaan. Perhe vakuuttui, ja seuraavalla viikolla haimme Dooriksen kotiimme.
Kun Dooris tuli meille, se oli melko arka. Räkytti autoille, ihmisille, koirille, pyörille, ihan kaikelle. Doorista ei oltu pahemmin koulutettu, ainoa asia jonka osasi taisi olla istuminen.
Olin innoissani Dooriksesta, mutta arjen alkaessa olin pulassa. Dooriksen käyttäytyminen lenkillä suututti, suretti ja nolotti minua. Dooris myös haukkui kotona vieraille. Nolotti tuoda ystäviäkin käymään, kun koira oli niin arka ja haukkui.
Kun koulutuksessa ja yhteiselämässä kuitenkin päästiin eteenpäin, Dooris alkoi oppia asioita ja saamaan itsevarmuutta. Kun Dooris sai lisää itsevarmuutta, myös käytös parani. Vieraille kotona ja ulkona haukkuminen väheni, ja koirillekin rähjääminen väheni Dooriksen saatua koirakontakteja. Aloimme myös harrastamaan paikallisessa koirakerhossa, mikä vahvisti sidettämme. Huomasin saaneeni Dooriksesta kumppanin ja ystävän.
Nykyään Dooris on itsevarma ja hyväkäytöksinen koira, vaikka välillä vanhat tavat nousevat pintaan. Dooris on älykäs ja oppii nopeasti uusia temppuja. Juuri temppujen tekeminenkin auttoi suhteemme rakentumista. Nykyään Dooris toimii kasvattajana ja isosiskona Mörölle, pienelle kiinanharjakoiralle. Dooris on nyt 8-vuotias ja virkeä, mutta sydäntä särkee kun ajattelen joutuvani vielä luopumaan siitä.
Dooris on opettanut minulle koulutustaitoja ja auttanut luomaan uusia ihmissuhteita. Dooris on opettanut luottamusta ja uskollisuutta; vaikka joskus "mököttäisin" Doorikselle, se on minulle aina uskollinen. Dooris on opettanut minulle rakkautta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti