torstai 1. elokuuta 2013

Pirullinen Mörkö & Hölläilyä

Pirullinen Mörkö. Mörön pirullisuuden huomasin taas, kun käytiin pari päivää sitten uuden koirakaverin kanssa lenkillä. Mörkö oli joskus iiihan pentuna tavannut sen, mutta periaatteessa nyt uusi tuttavuus. Koirahan oli kummini vanhaenglanninlammaskoira Ronja. Ja Mörkö inhosi sitä. Aluksi Mörkö räkytti hulluna, ja yritti napsia Ronjaa. Lähdettiin lenkille ja siinä Mörkö rauhoittui, käveli ihan nätisti. Välillä Mörkö kuitenkin yritti syöksyä Ronjan kimppuun. 
Kotona päästettiin koirat pihalle, ja vapaana ollessaan Mörkö kävi välillä napsimassa karvatuppoja Ronjasta. Ronja parka. Kerran Ronja vähän murahti Mörölle, muttei muuten pannut vastaan. Olisi saanut kyllä ärähtää kunnolla Mörölle, niin olisi ehkä oppinutkin jotain.
Vähän kyllä ihmetyttää Mörön käytös. Mörkö on muutaman ison koiran tavannut, ja aluksi räkyttänyt niille, mutta sitten kaveerannut. Voi olla, että Ronjan inhoaminen johtui Ronjalla juuri olleista juoksuista, tai sitten Mörön murkkuilusta, taikka sitten Ronjan hämärästä ulkonäöstä. Onhan se Ronja melkoinen karvaturpa.

Eilen kävin viemässä siskoni aamulla Hämeenlinnaan, ja jäin itsekin pariksi tunniksi sinne pyörimään. Kävin ostamassa gerbiileille ruokaa, ostin kirpparilta koirille uudet kipot, kävin Bodyshopissa ostamassa itselleni ja lahjaksi kaverilleni suihkugeeliä, kävin kirjastossa, kävin kahvilassa syömässä kanawrapin ja juomassa kahvia, sekä lukemassa kirjaa. Tykkään välillä tehdä juttuja ihan yksin.  

Seuraavaksi kerron pienestä kirjaongelmasta. Tai ei se kai niinkään ongelma ole, eikä niin pienikään. Olen hamstrannut kirjastosta läjäpäin kirjoja, ja aina niitä tarttuu lisää mukaan. Edelliset on vielä lukematta, kun käyn uusia lainaamassa. Ja näiden "turhien" kirjojen lisäksi pitäisi myös lukea niihin ylppäreihin......



2 kommenttia:

  1. Mulla on välillä ihan sama juttu jos lainaan kirjastosta kirjoja. Lainaan valtavan läjän, jota en ehdi millään lukea ja sitten niitä pitääkin jo palautella.

    Ja paljon onnea tuleviin yo-kirjoituksiin! ;)

    VastaaPoista